Ohhoh, pekoni pysäyttää jopa nenäverenvuodon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kertomamme mukaan pekoni sopii erinomaisesti aamiaislautasen lisäksi myös seksielämää piristämään, sillä markkinoille taannoin tuotu pekoniliukastusvoide on ollut jättihitti. Miltäpä kuulostaisi sianlihan hyödyntäminen myös lääketieteessä? Erinomaiselta, totta kai.

Time-lehti uutisoi tapauksesta, jonka mukaan yhdysvaltalainen tohtori Sonal Saraiya tiimeineen sai arvostetun Huumori-Nobelin nenäverenvuodon tyrehdyttämisestä. Huumorimielessä ojennettu palkinto on nimestään huolimatta arvostettu kunniamaininta tiedepiireissä, sillä yleensä sen saaneet tutkimustyöt naurattavat aluksi, mutta saavat sen jälkeen myös ajattelemaan.

Saraiya oli keksinyt nimittäin keinon tyrehdyttää pojan loppumaton nenäverenvuoto. Lapsella oli tauti, joka esti vuodon tyrehtymisen normaalisti. Tohtori keksi tunkea pekonia pojan sieraimiin ja suolan tuottama kosteus kylkisiivuun sai vuodon loppumaan. Tiimi työskentelee Detroit Medical Centerissä ja he ottivat palkinnon vastaan Harvardin yliopistossa järjestetyssä tilaisuudessa.

Vain harva lihansyöjä sanoo pekonille ei. Yksi syy piilee sian kylkisiivujen huumaavassa tuoksussa. Kerroimme taannoin, että pekonissa on peräti 150 haihtuvaa orgaanista yhdistettä, jotka edistävät pekonin lihaisan tuoksun syntymistä. Tämä on syy tuotteen aivonystyröitä hyväilevälle tuoksulle. Pekonin tuoksua on lisätty keinotekoisesti myös saippuoihin ja deodorantteihin.