Kylie Minoguen keikalta ei seksiä puuttunut

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailmankuulu laulajatar Kylie Minogue räjäytti Euroopan-kiertueensa käyntiin esiintymällä Echo Areenalla, Liverpoolissa. Minogue on arvostettu live-esiintyjä, sillä laulutaidoillaan hurmaava pitkäsääri ei jätä ketään kylmäksi.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Laulajattarella oli esityksensä aikana päällään enimmäkseen vain alusvaatteet. Tähden taustatanssijoilla ei ollut shown puolivälissä edes alusvaatteita päällä. Kyliellä on yksi maailman upeimmista vartaloista, ja etenkin Kylien sääret ja takapuoli ovat saaneet maailmanlaajuista huomiota.

Esityksen aikana takapuoli vilahtelikin tuon tuosta. Konsertin koreografia ei ollut helpoimmasta päästä, ja muutamien biisien aikana, nainen taipuu jopa akrobaattisiksi luokiteltaviin asentoihin. Kylien lava-esiintymistä katsellessa ei voisi uskoa, että tähti on jo 46-vuotias. Hän ei selvästikään ole vanhentunut viimeisen parin kymmenen vuoden aikana.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.