Pahin pelko kävi toteen – nainen haudattiin elävältä

Ohhoh! · Annika Kela

Kreikassa, Peraian kaupungissa, on sattunut vilunväreitä nostattava tapaus. Otsikoihin päätyneen karmivan uutisen mukaan 45-vuotias nainen oli vahingossa haudattu elävältä. Hän oli herännyt hauta-arkussa vain hetki sen jälkeen, kun hänet oli haudattu.

Asia huomattiin, kun hautausmaan lähellä leikkivät lapset olivat kuulleet sydäntä riipivää kiljuntaa ja ilmoittaneet hautausurakoitsijoille asiasta. Urakoitsijat olivat paikallistaneet huudon tulevan vain hetkeä aiemmin peitellystä haudasta.

The Mirror -lehden mukaan naisen lääkärit olivat julistaneet naisen kuolleeksi. Lääkärit kertoivat, että nainen oli taistellut syöpää vastaan jo usean vuoden ajan ja lopulta menehtyi. Naiselle oli järjestetty hautajaiset, ja vieraat olivat juuri ehtineet poistua haudalta, kun hän heräsi arkussaan.

Hautausurakoitsijat alkoivat kaivaa hautaa auki heti kun olivat kuulleet mistä kiljuminen kuuluu. Ripeästä toiminnastaan huolimatta, nainen oli ehtinyt tukehtua, ennen kuin hauta-arkku saatiin avattua. Naisen läheiset ovat olleet tapauksesta erittäin järkyttyneitä.

Naista hoitaneiden lääkäreiden mukaan potilas oli kuollut, ja se oli todettu tekemällä monia eri testejä. Lääkärit väittävät, että naisen sydän oli pysähtynyt eikä mitään ollut enää tehtävissä. Nainen julistettiin kuolleeksi, sillä sydän ei enää lyönyt. Naisen läheiset eivät ole vakuuttuneita lääkäreiden lausunnoista, vaan harkitsevat syytteen nostamista lääkäreitä vastaan.