Suomalaiset DJ-tähdet valtaavat Lontoon Ministry of Soundin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsinkiläinen Super8 & Tab juhlii toisen albuminsa julkaisua 3. lokakuuta Lontoon maineikkaalla Ministry of Sound -klubilla. Unified-albumi julkaistaan suomalaislähtöisen Paavo Siljamäen Above & Beyond -yhtyeen Anjunabeats-levymerkillä.

Uudella albumilla yhtye on tehnyt yhteistyötä ystävien ja kollegoiden kanssa, ja Lontoon yhteisesiintyminen on jatkoa tälle.

– Uuden albumin teemana on yhteenkuuluvuuden tunne läheisten ihmisten kanssa. Vuosien saatossa olemme saaneet apua monilta ihmisiltä ja tällä kertaa halusimme antaa jotain takaisin. Valitsimme levynjulkaisutapahtumaan kotimaisia suosikkiesiintyjiämme ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneitamme, Super8 & Tab kertovat.

Suomen DJ-huipuista tapahtumassa esiintyvät Super8 & Tabin lisäksi yli 20-vuotisen uran tehnyt Orkidea, YleX-kanavalta tuttu Orion, nuori tuottajalahjakkuus Lenno, Suomen nais-DJ:den ykkönen Milla Lehto ja lukuisilta huippuklubeilta tuttu Oded Peled. Vastaavaa määrää suomalaisia DJ-tähtiä ei ole koskaan aikaisemmin nähty yhden illan aikana Ministry of Soundin lavalla.