Kerjäläinen paljastui huijariksi – kaasutteli paikalta uudella autolla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalainen mies oli antanut kadunkulmassa kerjänneelle iäkkäälle naiselle rahaa. Naisen kyltissä oli lukenut, että hän on 78-vuotias leski ja kaipaa almuja ruokaan. Tällainen tilanne sulattaa helposti monen ohikulkijan sydämen, ja pari kolikkoa voi vaihtaa samalla omistajaansa.

YouTube
YouTube

Totuus osoittautui myöhemmin hieman toisenlaiseksi, sillä rahaa naiselle antanut mies näki saman rouvan pienen matkan päässä parkkipaikalla. Nainen istui vuoden 2013 Fiatin ratissa ja mies ihmetteli, että miten kodittomalla on muka varaa ostaa niin hieno ajoneuvo? Pian paikalle saapui myös toinen huijauksen uhriksi joutunut henkilö, ja tilanteesta on julkaistu video nettiin.

Monia suomalaisiakin on viime vuosina ärsyttänyt romanikerjäläisten rantautuminen Suomeen. On yleisesti tiedossa, että suurin osa ulkomaisista kerjäläisistä kerää rahaa suuremmalle organisaatiolle. Siitä huolimatta monet suomalaiset antavat yhä kolikoitaan auliisti näille henkilöille. Kerroimme viime vuonna tapauksesta, jossa television kuvausryhmä oli tutkinut tarkemmin erään ”rampautuneen” keräjäläisnaisen elämää. Seurannassa paljastui, että nainen oli kaikkea muuta kuin rampa.