Uskomaton urakka! Mies kiersi kaikki maailman 11 733 Starbucksia

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kahvifanaatikko Rafael Lozano on kiertänyt joka ikisen Starbucksin maailmassa. Miehellä paloi rahaa tähän touhuun lähes 130.000 euroa. Sillä rahalla mies kävi yhteensä 11.733 Starbucks-kahvilassa ympäri maailmaa, ja projektiin kului aikaa peräti 17 vuotta.

YouTube
YouTube

Vuonna 1997 kahvista nauttiva Lozano päätti, että hän ottaa tehtäväkseen kiertää kaikki maailman Starbucks-kahvilat. Siihen aikaan niitä oli vain 1.500 kappaletta neljässä eri maanosassa. Suosionsa ansiosta kahvilaketju alkoi laajentua räjähdysmäisesti, ja muutamassa vuodessa kahviloita ilmestyi kuin sieniä sateella. Mies näki tämän vain lisähaasteena ja jatkoi projektiaan.

Moni on pitänyt miehen tehtävää mahdottomana ja järjenvastaisena. Mies ei ole kuitenkaan lannistunut missään vaiheessa. Lozano kertoo nauttivansa matkustamisesta ja saa matkoistaan paljon muutakin irti kuin kupillisen Starbucksin kahvia. Mies on nyt viimein saanut tehtävänsä suoritettua ja päivittänyt viimeisimmät kuvansa muiden nähtäväksi.