Viskigatessa yllätyskäänne: AVI kielsi yrityksen nimen käytön

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat ihmetelleet viikonloppuna urakalla suomalaisten viranomaisten tuoreinta ylilyöntiä, kun aluehallintovirasto kielsi Olut- ja Viskiexpo 2014 -messutapahtumalta viski-sanan käyttämisen ja vaati myös bloggareita poistamaan viski-sanat kirjoituksistaan.

Kiellon myötä tapahtuman nimeksi on nyt muutettu OlutExpo 2014. Staran saamien tietojen mukaan kyse ei ollut kuitenkaan pelkästä juoma-alan messujen nimestä, sillä Olut & Viski Expo Finland on kaupparekisteriin rekisteröity aputoiminimi. Messut järjestävä Next Life Solutions Oy rekisteröi viime keväänä aputoinimimen sekä suomenkielisenä että myös englanninkielisenä versiona Beer & Whisky Expo Finland.

YTJ
YTJ

Nimet merkittiin kaupparekisteriin, eli viranomaiset eivät tuolloin pitäneet niitä laittomina saati alkoholijuomien mainostamisena. Nyt aluehallintovirasto on yllättäen vaatinut suomalaista yritystä lopettamaan paitsi messutapahtuman nimen käyttämisen myös sille rekisteröidyn aputoiminimensä käyttämisen.

Aputoinimimen lisäksi Olut- ja Viskiexpo 2014 -nimi voidaan katsoa nyt syntyneen kohun jälkeen juridisesti myös vakiintuneeksi tavaramerkiksi, sillä jatkossa merkittävä osa suomalaisista yhdistää nimen juuri tähän nimenomaiseen messutapahtumaan.

Tieto viski-sanan kieltämisestä tapahtuman nimessä levisi viikonloppuna nopeasti verkossa. Sosiaalinen media on ollut tänään pullollaan viskiin liittyviä päivityksiä linkkeineen, kuvineen ja videoineen. Yhteensä tällaisia päivityksiä on varovaisen arvion mukaan vähintään kymmeniätuhansia. Tilanteen suuruusluokka näkyy esimerkiksi siitä, että Suomen käytetyimmät hashtagit ovat tänään olleet #viski ja #viskigate.

Trendsmap.com
Trendsmap.com