Voi pientä… Koiranpentu ei ollut päästä pois kulhosta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koiranpennuilla on edessään runsaasti opittavaa kasvaessaan täysikokoiseksi lemmikiksi. Pieni koko aiheuttaa pennuille myös odottamattomia ja haastavia tilanteita. Esimerkiksi rappusia käveleminen osoittautuu usein ongelmalliseksi hieman isommillekin koirille.

YouTube
YouTube

Söpöllä Youtube-videolla tavataan siperianhuskyn minikokoinen pentu. Eläin on niin pieni, että ruokakulhosta pois pääseminen osoittautuu vaikeaksi tehtäväksi. Pitkän kamppailun jälkeen koira joutuu luovuttamaan ja turvautumaan omistajan apuun.