Oscar-voittaja Pirates of the Caribbean -elokuvan pahikseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Espanjalainen näyttelijä Javier Bardem on saavuttanut roolitöillään kunnioitetun aseman Hollywoodissa. Mies on nähty muun muassa elokuvissa Skyfall ja No Country for Old Men. Viimeksimainitusta Bardem voitti parhaan miessivuosan Oscarin.

45-vuotias näyttelijä on siis tullut suurelle yleisölle tutuksi pahisrooleistaan. Nyt Javier Bardemia kaavaillaan Pirates of the Caribbean -elokuvasarjan tulevaan jatko-osaan. Variety-lehden mukaan tähti tullaan näkemään myös Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell No Tales -elokuvassa pahiksena, tällä kertaa Johnny Deppin esittämän Jack Sparrowin kanssa yhteen ottavana merirosvohaamuna.

Javier Bardem nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1990-luvun alussa elokuvalla Kinkkua, kinkkua, jossa mies näytteli tulevan vaimonsa Penelope Cruzin kanssa. Pariskunta avioitui heinäkuussa 2010 ja he saivat vuoden päästä esikoispoikansa Leon. Pariskunnan toinen lapsi, Luna-nimen saanut tytär syntyi heinäkuussa 2013.