Tänään valtava piikki kirkosta eroamisessa – nämä kuvat syynä?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara julkaisi tänä aamuna valokuvia Tampereella ikuistetusta henkilöautosta, jonka omistaja vastustaa näkyvästi kirkollisveroa ja on ottanut tehtäväkseen kertoa kirkkoon kuulumisen hinnan myös muille ihmisille. Hintaa verrataan esimerkiksi perheen sähkölaskuun.

kirkollisvero26102014c

Staran artikkeli julkaistiin tänään kello 8:00 ja artikkelia on tähän mennessä jaettu päivän aikana pelkästään Facebookissa 2.600 kertaa. Yhteensä Staran artikkeli on luettu ja kuvat katsottu tähän mennessä yli 40.000 kertaa ja määrä kasvaa nopeasti. Samaan aikaan kirkosta eroamisessa on tänään ilmennyt poikkeuksellisen muutos tavalliseen.

EroaKirkosta.fi-verkkopalvelu on nimittäin tänään ilmoittanut poikkeuksellisen suuresta piikistä kirkosta eroamisissa. Kello 17.00 mennessä kirkosta oli eronnut jo lähs 400 henkilöä, kun normaalipäivänä määrä on samana ajankohtana alle sata. Palvelun arvion mukaan sunnuntain lopulliseksi erojen määräksi on tulossa 611 henkilöä, kun eilen erosi 145 ja toissapäivänä 152 henkilöä.

Henkilöauton saama julkisuus ei ehkä yksin ole syynä poikkeuksellisiin erolukuihin, sillä jo aiemmin valtavan erobuumin aikaansaanut ministeri Päivi Räsänen on ollut jälleen otsikoissa ilmoitettuaan Turun Sanomissa jättävänsä puolueineen hallituksen, mikäli tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksytään. Artikkeli on jaettu Facebookissa tähän mennessä 1.200 kertaa.

EroaKirkosta.fi
EroaKirkosta.fi

kirkollisvero26102014b

kirkollisvero26102014a

Uusimmat