Massiivinen EDM-talvifestari Winter Wondrland Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helsingin Messukeskuksessa 21. – 22. helmikuuta järjestettävä Winter Wondrland -festivaali on julkaissut ensimmäiset esiintyjänsä. Talven suurimman festivaalin esiintyjälista on kansainväliselläkin mittapuulla laaja ja monipuolinen.

Hard stylen edustajista tapahtumassa nähdään käytännössä kaikki maailman suosituimmat artistit hollantilaisten Noisecontrollersin, Headhunterzin, Atmosfearzin ja Brennan Heartin johdolla.

Trancen kiinnostavimmista nimistä tapahtumaan saapuvat muun muassa norjalainen Ørjan Nilsen, saksalainen Stefan Dabruck, englantilainen Ben Nicky ja lähes 25-vuotisen uran sekä monien kansainvälisten hittien takaa löytyvä hollantilainen Marcel Woods.

Myös Suomen kansainvälisesti menestyneimmät esiintyjät nähdään festivaalilla, ensimmäisiin kiinnityksiin kuuluvat Alex Kunnari, Joonas Hahmo ja Tom Fall. Liput tulevat myyntiin maanantaina 24. marraskuuta.

Festivaalia järjestävä Club Colors on tuottanut Suomen suurimpia elektronisen musiikin tapahtumia vuodesta 1999. Sen tuottamiin tapahtumiin vuosien varrella ovat kuuluneet muun muassa 30.000 kävijää Messukeskukseen kesäisin keräävä Summer Sound -festivaali, DJ Tiëston konsertit, Colors-festivaalit ja Armin van Buurenin viimetalvinen Armin Only -konsertti.

Winter Wonderlandin tähän mennessä julkaistut esiintyjät:

ACTI (IT)

Arnej (CAN)

Atmozfears (NL)

Alex Kunnari (FI)

Bass Modulators (NL)

Brennan Heart (NL)

Ben Nicky (UK)

Code Black (NL)

EDX (IT)

Geck-o (NL)

Headhunterz (NL)

Joonas Hahmo (FI)

Max Enforcer (NL)

Marcel Woods (NL)

Noisecontrollers (NL)

Ørjan Nilsen (NO)

Psyko Punkz (NL)

Stefan Dabruck (DE)

Toneshifterz (AU)

Tom Fall (FI)