Intiaanit raivostuivat julkkisten Halloween-asuista: ”Rasismia!”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Tämän vuoden Halloween-juhlissa nähtiin monenlaisia naamiaisasuja. Ihmiset käyttivät valtavia määriä rahaa upeisiin naamiaisasuihin. Ne julkkikset, jotka olivat valinneet naamiaisasuksi intiaaniasun ovat nyt saaneet paljon lokaa niskaansa, sillä Amerikan alkuperäisväestö on raivostunut puvuista.

Instagram
Instagram

Intiaanien asuissa nähtiin muun muassa julkkikset Ellie Goulding, Harry Styles, Cher, Coleen Rooney ja Pharrell Williams. Sosiaalisessa mediassa jaetut kuvat ovat saaneet valtavan kommenttiryöpyn, jossa julkkikset on leimattu rasisteiksi ja intiaanien kunniaa loukkaaviksi.

Amerikan alkuperäisväestö on ilmoittanut, ettei heidän kansallisasujen käyttäminen naamiaisissa ole hyväksyttävää. Heidän mielestään se on yhtä rasistista, kuin että joku maalaisi naamansa mustaksi ja esittäisi tummaihoista tai teippaisi silmät vinoon ja esittäisi aasialaista.

Eri maiden kansallispuvut ovat tunnetusti naamiaisjuhlien hittivalinta, eikä niitä ole luokiteltu rasistisiksi. Samaa periaatetta ovat noudattaneet eri ammatikuntien kustannuksella vitsailevat asut, eikä niilläkään ole tarkoitettu loukata ammattikunnan kunniaa.

Amerikan alkuperäisväesto on kuitenkin sitä mieltä, että intiaaniasut ovat halveksuvia, loukkaavia ja rasistisia. Julkimot ovat poistaneet sosiaalisesta mediasta kuvat, joissa esiintyvät intiaaneina, sillä eivät halua antaa itsestään rasistista kuvaa medialle.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat