Muoti seuraa aikaansa – ilmansaasteet näkyvät nyt catwalkilla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

NASA:n taannoin julkaisemassa satelliittikuvassa Kiinan yläpuolella nähtiin harmaa saastepilvi, joka oli 1.200 kilometriä pitkä ja yletti Shanghaista Pekingiin. Valtion omistama media on puolustellut saasteita sillä, että ne ovat tehokas tapa maan suojelussa sotiaallisia toimia vastaan.

Facebook
Facebook

Nyt kiinalainen muotisuunnittelija on vastannut saastehaasteeseen luomalla mallistoonsa asuja, joihin on räätälöity omat hengityssuojat. Raaka totuus on nimittäin se, että maassa on alueita, joissa ei selviä ilman hengityselimiä peittävää suojaa tai jopa happinaamaria. Huippumuoti ja katukulttuuri kulkevat käsi kädessä, joten miksi ei kantaisi maskia tyylillä? Vaikka hengityssuojamuoti kuulostaa lähinnä vitsiltä, on QIAODAN Yin Peng -muotitalo asian kanssa tosissaan.

Todellisuudessa Kiinan suurkaupunkien saastetilanne on muuttunut nopeasti vaaralliselle tasolle. Hengitysilma on ollut jo niin huonoa, että näkyvyys on ajoittain hädin tuskin kolmea metriä. Kauppojen hyllyille tulee happipulloja, jotka on täytetty puhtailla Fanjingin ja Leigongin vuoristoalueiden puhtaalla ilmalla.