Hittisarjan lesbotähti sai tarpeekseen – sanaharkka saarnaajan kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Antiikissa ei kyseenalaistetty homoseksuaaleja. Tällöin sanottiin, että miehet ovat rakkautta varten ja naiset lisääntymistä varten. Homoavioliittoja on solmittu todisteiden valossa jo antiikin Rooman aikoina, mutta kristityt keisarit kumosivat oikeuden myöhemmin kuolemanrangaistuksen uhalla.

Vaikka kirkot saattavat vähätellä evoluution merkitystä, vetoavat he tiukasti luonnonlakeihin ihmisten seksuaalisuudesta puhuttaessa. Saarnamiehet katsovat oikeudekseen tuomita homoseksuaalisuuden syntinä. Heidän mukaansa asia sanotaan selkeästi Raamatussa.

Orange Is the New Black -sarjassa Big Boo -nimistä lesboa näyttelevä Lea DeLaria sai tarpeekseen New Yorkin metrossa homoseksuaaleista syntiseen tyyliin saarnanneesta miehestä. Sanan julistaja oli katsonut oikeudekseen tuomita kaikki homoseksuaalit kovaan ääneen matkustajien edessä. Näyttelijä katsoi parhaaksi puolustautua.

Kiivas sananvaihto päätyi lopulta siihen, että DeLaria eväsi miehen oikeuden tuomita muita ihmisiä uskonsa perusteella. Nainen osoitti miestä ja kertoi hänen edustavansa kapeakatseista kansalaista, jonka johdosta maailma ja Yhdysvallat rypevät ongelmissa. Näyttelijä myös kehoitti saarnaajaa tutustumaan paremmin Raamattuun, eikä etsiä sieltä vain omia mielipiteitä tukevia väittämiä. Nainen uhkasi puolustautua niin kauan kuin on tarve, ellei syntejä langettava mies vaikene.

Suomessa on viime vuosina keskusteltu kiivaasti sukupuolineutraalista avioliittolaista. Samaa sukupuolta olevien avioliitto on mahdollista esimerkiksi Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Islannissa, Norjassa, Kanadassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Tanskassa sekä monissa Yhdysvaltojen osavaltioissa. Sukupuolineutraali avioliittolaki antaisi toisiaan rakastaville ihmisille yhtäläiset oikeudet ja lait ilman, että asiaan sekotettaisiin uskontoa.

Uusimmat