Iron Sky 2 kerännyt kolmessa vuorokaudessa yli 70 000 euroa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen Iron Sky – The Coming Race -elokuvan ensimmäinen ennakkoteaser julkaistiin 6. marraskuuta, ja traileri on muutamassa päivässä saanut yli 800.000 katselukertaa YouTuben eri kanavissa. Samaan aikaan teaserin kanssa lanseerattiin joukkorahoituskampanja.

Kampanja on lähtenyt vauhdilla käyntiin, sillä kolmessa päivässä fanit ovat tukeneet tulevaa tuotantoa jo yli 70.000 eurolla. Tavoitteena on kerätä yhteensä 400.000 euroa elokuvan esituotantoa varten kuuden viikon aikana. Faneilla on mahdollisuus osallistua elokuvan tekemiseen vielä 41 vuorokauden ajan IndieGoGo –joukkorahoituspalvelussa.

– Kampanja etenee tavoitteidemme mukaisesti. Mukana on tukijoita jo yli viidestäkymmenestä maasta. Jo se osoittaa Iron Sky:n olevan kansainvälinen ilmiö, elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa kertoo.