Hiphop-legenda kuoli 57-vuotiaana: ”Lepää rauhassa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen The Sugarhill Gang tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen legendaarisimmista hiphop-kokoonpanoista. Yhtyeen vuonna julkaisema 1979 Rapper’s Delight -kappale nousi Yhdysvaltojen hittilistoille ensimmäisenä hiphop-kappaleena sijalle 36. ja r&b-listalle sijalle neljä.

Nyt Yhdysvalloista kantautuu suru-uutisia, sillä The Sugarhill Gangin jäseniin kuulunut Big Bank Hank, oikealta nimeltään Henry Jackson, on kuollut. TMZ-sivuston mukaan mies menehtyi New Jerseyssä sijaitsevassa sairaalassa tiistaiaamuna syövästä aiheutuneisiin komplikaatioihin. Muusikko oli kuollessaan 57-vuotias.

– On surullista kuulla veljemme poismenosta. Me kolme olimme mukana tekemässä musiikin historiaa Rapper’s Delight -kappaleella. Tulemme aina muistamaan kuinka kiertelimme maailmaa ja rokkasimme yhdessä. Lepää rauhassa, Big Bank, yhtyeeseen kuuluneet Michael ”Wonder Mike” Wright ja Guy ”Master Gee” O’Brien kommentoivat tiedotteessaan.

Rapper’s Delight jäi Sugarhill Gangin tunnetuimmaksi hitiksi, vaikka yhtye nousikin vielä myöhemmin listoille mm. sellaisten biisien kuin Apache, Eight Wonder, Rapper’s Reprise (Jam Jam), Showdown, Kick It Live from 9 to 5 ja Living In The Fast Land siivittämänä. Yhtye lopetti toimintansa 1980-luvulla, mutta 2000-luvun puolella The Sugarhill Gang teki Helsinkiinkin ulottuneen paluukiertueen.

Uusimmat