Miehellä oli vatsakipuja – peräsuolesta pullahti muna

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sammakkoeläimet, hämähäkit, linnut sekä useimmat matelijat, kalat ja hyönteiset lisääntyvät munimalla. Nokkaeläimet ovat tiettävästi ainoa munia tuottava nisäkäsryhmä. Muna on itseasiassa munasolu, josta kehittyy poikanen emon kehon ulkopuolella. Indonesiassa on nyt kuitenkin tavattu takapuolesta munia pullautteleva mies.

munija16112014

Livedoor News kertoo indonesialaisesta 62-vuotiaasta Naim Kongista, joka työskentelee jakartalaisessa tulostusyrityksessä. Hän valitteli äskettäin työkaverilleen vatsakipuaan. Kollega halusi auttaa kipujen kanssa kärvistellyttä miestä ja ryhtyi hieromaan hänen vatsaansa yrityksen taukotilassa. Yhtäkkiä Naimin peräsuolesta pulpahti muna.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Kong puskee elimistöstään kananmunaa muistuttavan tuotoksen. Mies on nimittäin muninut neljä kertaa aiemmin. Mies on yrittänyt hakea apua paikallisilta lääkäreiltä, mutta mysteeriä ei ole selvitetty. Munien ulkonäöstä tai koosta ei ole annettu tarkempia tietoja julkisuuteen. Vielä ei siis ole tiedossa onko mies huijari vai lääketieteellinen ihme. Hieman samankaltainen ihmeellisyys nähtiin taannoin, kun nainen synnytti liskon.