Ron Jeremy suivaantui Suomen viranomaisille: ”Mitä v**tua siellä tapahtuu?!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ron Jeremy on maailman tunnetuimpiin lukeutuva aikuisviihdealan ammattilainen, joka on harrastanut 35 vuoden aikana seksiä yli 4.000 naisen kanssa. Taannoin suomalaisyritys lanseerasi Ron Jeremyn kanssa Ron De Jeremy -rommin, jonka etiketissä nimikkojuoman tähti Ron Jeremy tietenkin poseeraa.

YouTube
YouTube

Suomen viranomaisten mukaan Ron Jeremy ei kuitenkaan saa poseerata alkoholijuoman etiketissä, mikä kuulostaa aprillipilalta olematta kuitenkaan sellainen. Viranomaiset päättivät, että Jeremyn kasvot täytyy sensuroita, koska heidän mukaansa on hyvän tavan vastaista käyttää pornotähteä alkoholijuoman myynnin edistämisessä.

Suomen viranomaiset tekivät alkoholijuomalle kuitenkin palveluksen, sillä vastaavaa mainoskampanjaa olisi tuskin voinut rahalla ostaa. Taannoin asiaan otti kantaa nettivideolla myös Jeremy itse, sillä hän ihmetteli kovasti mitä Suomen viranomaisilla on hänen kasvojaan vastaan.

– Mikä tässä nyt on Suomen viranomaisten ongelma? Se, että tein vuosia sitten muutaman elokuvan? Se, että he tunnistavat minun kasvoni tarkoittaa, että he katsovat pornoelokuvia. Ei tässä ole mitään järkeä! Ron Jeremy raivoaa.

– Rommini sai Anthony Bourdainilta kaksi yläpeukkua ja Donald Trump on hyväksynyt sen kasinoilleen, mutta se ei kelpaa Suomen viranomaisille. Mitä vittua siellä tapahtuu!? Jättäkää meidät rauhaan ja tekemään loistavaa rommia ihmisille.

Kuumimpien yli 50-vuotiaiden pornotähtien listalla noteerattu Ron Jeremy, eli Ronald Jeremy Hyatt, on esiintynyt yli 2.000 pornoelokuvassa ja ohjannut yli 250 elokuvaa. Jeremyn geenit ovat periytyneet venäjänjuutalaisesta sukupuusta, ja hänellä on myös serkkuja Suomessa. Taannoin Ron Jeremy vieraili Suomessa Maria!-ohjelmassa. Mies työsti myös filmin Fucking in Finland.