Auts! Julkkiskaunotar nolossa kuvamokassa – heijastuksessa paljaat rinnat

Viihdeuutiset · Annika Kela

OC:n täydelliset naiset -realitysarjasta tunnettu perheenäiti Vicki Gunvalson on jakanut Instagramissa kyseenalaisen kuvan. Tähtönen oli ottanut kuvan muovisesta paketista, joka sisälsi lahjana saadut kuulokkeet. Paketin muovipäällysteen heijastuksessa näkyy Vicki ottamassa kuvaa yläosattomissa.

Gunvalson oli räpsäissyt kuvan ja lisännyt sen nettiin kiittääkseen Bravo TV:tä upeista kuulokkeista. Ennen kuin Vicki ehti huomata mokansa, oli kuva lähtenyt netissä jo jakoon. TMZ-viihdesivusto sai kuvan käsiinsä ja julkaisi sen nettisivuillaan. Sivuston mukaan kyseessä ei voi olla vahinko, sillä kuvassa näkyviä paljaita rintoja on vaikea olla huomaamatta.

Fanit ovat olleet kuitenkin sitä mieltä, että kuuluisa bisnesnainen ei ole niin huomionhakuinen, että hänen tarvitsisi julkaista alastonkuvia netissä. Nainen on poistanut kuvansa Instagram-sivuiltaan heti huomattuaan paljastelevan heijastuksensa. Vaikka tähtönen on ehkä nolona tapahtuneesta, voi hän lohduttautua sillä, että kukaan ei ole haukkunut hänen rintojaan vaan päinvastoin, ne ovat keränneet paljon kehuja.