Holhouksen tulos Keravalla: Tältä Koffin jättitölkki näyttää nyt

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lahdentietä Keravalla ajaneet autoilijat ovat jo yhdeksän vuoden ajan tottuneet näkemään tien vierellä suurikokoisen KOFF-oluttölkin. Nyt oluttölkki on kuitenkin historiaa, sillä uusi vuodenvaihteessa voimaan astuva alkoholilaki tekee tölkistä laittoman tammikuun alusta lähtien.

Sinebrychoff
Tältä tölkki näyttää net. Kuva: Sinebrychoff
Tältä Koffin tölkki näyttää nyt. Kuva: Sinebrychoff
Tältä Koffin tölkki näyttää nyt. Kuva: Sinebrychoff

Uuden alkoholilain mukaan olutmerkkejä ei saa mainostaa julkisilla alueilla. Koffin oluttölkki sijaitsee kuitenkin Keravan kaupungin omistamalla tontilla, eli ei varsinaisella julkisella alueella. Mainos kuitenkin näkyy niin hyvin viereiselle erittäin vilkkaalle tielle, ja siksi viranomaiset ovat nyt katsoneet sen kuuluvan kielletyn markkinoinnin piiriin.

Tuoreessa valokuvassa nähdään miltä jättitölkki näyttää nyt, kun siitä on poistettu olutmerkkiin viittaavat merkinnät.

Keskustelupalstoilla ihmiset ovat ehdottaneet tölkin muuttamista KOFF-ykkösolueksi, mutta se ei ole kuitenkaan alkoholilainsäädännön perusteella mahdollista. Jättitölkin kokoa on usein arvuuteltu muun muassa illanvietoissa ja tietovisailuissa. Staran saamien tietojen mukaan tölkkiin mahtuisi nestettä 300.000 litraa, eli lähes miljoona tölkillistä.

Sinebrychoff
Tältä tölkki näytti aiemmin, Kuva: Sinebrychoff


Uusimmat