Erotiikkahitistä elokuva Ellen DeGeneresin tapaan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kuuluisaan kirjasarjaan perustuva elokuva Fifty Shades of Grey saa ensi-iltansa ystävänpäivänä 2015. Televisiotähti Ellen DeGeneres on tehnyt tulevasta elokuvasta hulvattoman parodiaversion, jonka hän esitti keskusteluohjelmassaan yleisölle.

YouTube
YouTube

DeGeneres kertoi ohjelmassaan, että hän on näyttelijänä tottunut siihen, että silloin tällöin roolisuoritus saatetaan leikata elokuvasta pois. Hän vitsailee, että alkuperäisessä Fifty Shades of Greyssä hän näytteli päähenkilön Anastasia Steelen roolia.

Ellen kertoi yleisölleen, että jostain kumman syystä hänet leikattiin elokuvasta pois ja Dakota Johnson otettiin tilalle. DeGeneres on esitellyt elokuvan trailerin, josta käy ilmi millainen elokuva olisi ollut jos Ellen olisi ollut pääroolissa.

Televisiotähden hauskalle parodialle ei voi olla nauramatta. DeGeneres esitti parodiassa viettelijätärtä, joka ihastuu seksikkääseen ja mystiseen bisnesmieheen. Nainen ei kykene hillitsemään itseään ja lopputulos on hulvaton. Pilailuversio oli erinomainen tapa mainostaa tulevaa elokuvaa.