Ilotulitus muuttui kaaokseksi Berliinissä – tältä näytti kaduilla

Viihdeuutiset Toimittaja:

Vuoden vaihtumista juhlittiin keskiviikkoiltana ympäri maailmaa toinen toistaan suuremmilla ammattilaisten ampumilla ilotulituksilla, mutta niiden lisäksi valtaosassa maita ammuttiin iotulitteita myös runsaasti myös tavallisten kansalaisten toimesta.

YouTube
YouTube

Esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa turvamääräyksien noudattaminen on perinteisesti lähes olematonta. Molemmissa maissa joutuukin suuri määrä ihmisiä sairaalahoitoon ilotulitteiden aiheuttamien vammojen vuoksi.

Nyt verkossa on julkaistu dramaattista videomateriaalia Saksasta Berliinissä sijaitsevalta Schönebergin alueelta. Siellä kadut muuttuivat nimittäin kuin sotatantereiksi ilotulitteiden sinkoillessa ihmisten seassa ja muun muassa takkien syttyessä tuleen niihin osuneista kipinöistä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.