Sääntö-Suomi iski: Kaupunki kielsi asukkaiden oman luisteluradan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten virkamiesten mielivalta on kasvanut viime vuosina siihen pisteeseen, että päätökset ovat yhä useammin rationaalisten sijaan ennemminkin tragikoomisia. Tuorein holhousfarssi on nyt tapahtunut Vantaalla, jossa kaupungin virkamiehet ovat kieltäneet vanhempien lapsilleen jäädyttämän luistinradan.

Asia paljastui, kun siitä kirjoitettiin Vantaan Sanomien blogissa. Kirjoittajan mukaan Kilterinmäen asukkaat ovat jo useita vuosia itse jäädyttäneet lasten leikkialueen nurkkaan pienen luistinradan, koska lähimailla ei ole lapsille soveltuvaa luistelupaikkaa. Nyt kaupunki on kuitenkin ilmoittanut purkavansa luisteluradan, jos sellainen jäädytetään.

Lupaa jäälle ei kaupungilta ole saatu asukkaiden yrityksistä huolimatta. Kirjoittajan mukaan kaupunki vetoaa siihen, että sillä on vastuu asukkaiden turvallisuudesta. Samaan aikaan kaupunki kuitenkin itse jäädyttää suurempia luistelujäitä ympäri kaupunkia. Kyse on ilmeisesti lopulta lähinnä siitä onko kyseessä puisto vai leikkipuisto.

– Rajanveto puiston ja leikkipuiston välillä on kuitenkin yhden virkamiehen tekemä hallinnollinen päätös. Useampien urheilukentän välittömässä yhteydessä sijaitsee nykyisinkin myös leikkipuisto. Mikään ei myöskään estä päättämästä, että jokin kohde on kesällä leikkipuisto ja talvella urheilukenttä, kirjoittaja toteaa Vantaan Sanomissa.

Kirjoittaja myöntää, että sääntöjä tiukasti noudatettaessa päätös on oikein.

– Määräyksillä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Sen lisäksi että ne suojelevat asukkaita aiheuttamasta itselleen tarpeettomia riskejä ne myös rajoittavat asukkaiden mahdollisuuksia ottaa itse vastuuta hyvästä elämästä. Mitä paksummaksi sääntökirja muodostuu sitä enemmän kasvatamme joko passiivisia sääntöihin alistuvia kansalaisia tai niitä rikkovia häiriköitä, kirjoittaja jatkaa.