Kuvat seuraavan James Bond -elokuvan kuvauksista!

Viimeisin James Bond -elokuva Skyfall oli maailmanlaajuinen hitti, joka elokuva keräsi myös runsain määrin positiivisia arvosteluja. Seuraava 007-seikkailu on parhaillaan jo työn alla, ja äskettäin elokuvan nimi on paljastettiin. Elokuva on nimeltään Spectre.

------

Nyt seuraavan agenttiseikkailun kuvaukset ovat alkaneet Itävallassa, ja kuvauspaikalta päätyi nopeasti kuvia myös verkkoon.

Spectre on lukuisissa sarjan osissa esiintynyt kansainvälinen terroristi- ja rikollisjärjestö. Nimen paljastaminen antoi lisäpontta huhuille, joiden mukaan järjestön johtaja ja Bondin verivihollinen, Ernst Stavro Blofeld, tullaan näkemään elokuvassa.

Elokuvassa uusina niminä mukana ovat Lucia Sciarraa esittävä Monica Bellucci, Sherlock-sarjasta tuttu Andrew Scott sekä jo aikaisemmin huhutut Christoph Waltz, Lea Seydoux ja David Bautista. Tuttuina kasvoina Spectre -elokuvaan palaavat Q:ta esittävä Ben Whishaw, Moneypenniä näyttelevä Naomie Harris, M:n roolin Judi Denchiltä perinyt Ralph Fiennes ja tietenkin Daniel Craig. Spectre saa ensi-iltansa Iso-Britanniassa 6. marraskuuta 2015.