Rihanna osti ökylukaalin Barbadokselta – maksoi 15 000 000 dollaria

Koti & Asuminen · Stara.fi

Rihannan fanit ovat odottaneet laulajan uutta levyä kuin kuuta nousevaa, ja äskettäin fanit saivat ilouutisen. Rihanna vahvisti nimittäin ryhtyneensä työstämään uutta levyään ja jakoi Instagramissa lyhyen näytteen aikaansaannoksestaan. Nyt Rihanna on tehnyt talokaupat.

Barbadoksella syntynyt Rihanna on vasta nyt ostanut ensimmäisen oman asuntonsa kotimaastaan. Hän maksoi nimittäin 15.000.000 dollaria Royal Westmorelandin alueella sijaitsevasta luksustalosta, joka on kuin palatsi. Valtavalla tontilla olevassa talossa on viisi makuuhuonetta, merinäköala kolmeen ilmansuuntaan, kirjasto, uima-allas ja allasbaari, viinikellari ja elokuvateatteri. Lisäksi lisärakennuksessa on tilava kaksio.

Rihannan taloa ryhdytään vasta nyt rakentamaan, mutta siitä tulee lähes identtinen nyt kuvissa nähtävän vastaavan rakennuksen kanssa. Rihanna asui joululomansa vuokralla kuvissa nähtävässä talossa ja päätti sen jälkeen tilata itselleen samanlaisen naapuritontille.

Poptähti tähdittää pian animaatioelokuvaa Home – Vihdoin kotona. Rihanna on yksi elokuvassa työskennelleistä ääninäyttelijöistä. Elokuvassa nähdään myös Rillit huurussa -televisiosarjasta tunnettu Jim Parsons. Kaksikko ystävystyi elokuvaa tehdessä ja Rihanna jakoi sosiaalisessa mediassa hauskan videon, jossa hän opettaa Parsonsia ottamaan selfien itsestään. Elokuva saa ensi-iltansa alkuvuodesta 2015.