Kaupunkilaiskoira matkustaa itsekseen bussilla pitkin kaupunkia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vaikka koirat ovat useissa tapauksissa fiksuja eläimiä, ne ovat yleensä päivittäisissä asioissaan riippuvaisia omistajistaan. Esimerkiksi lenkillä ei voi käydä silloin kun se sopisi koiralle itselleen parhaiten, vaan ulkoilu täytyy hoitaa omistajan valvovan silmän alla.

YouTube
YouTube

Seattlessa asuva labradorinnoutajan ja bullmastiffin risteytys Eclipse on toista maata. Kaksivuotias koira nimittäin osaa matkustaa paikallisella bussilla kotoaan koirapuistoon ilman ihmisen apua. Bussissa itsekseen itstuvasta Eclipsestä onkin tullut tuttu näky kanssamatkustajien keskuudessa.

Koiran omistajan, Jeff Youngin mukaan Eclipse alkoi matkustamaan puistossa itsekseen eräänä päivänä, kun mies jäi polttamaan tupakkaa bussipysäkille. Ilmeisesti koira kyllästyi odottelemaan tupakoivaa Jeffiä, ja päätti ottaa hieman etumatkaa nousemalla bussiin ilman häntä. Koira odotti perillä kiltisti omistajaansa.

– Eclipse on ollut täällä viimeiset kaksi vuotta joten se on täysin kaupunkilaistunut. Kyse on bussilla matkustavasta, jalkakäytävillä kulkevasta koirasta, Jeff Young kuvailee Komo News -sivustolle.

– Noin kerran viikossa minulle soitetaan ja kerrotaan, että koirani Eclipse on löydetty harhailemasta. Minun täytyy kertoa heille että Eclipse on kunnossa ja se tietää mitä on tekemässä, mies jatkaa.