Lady Gaga ilman meikkiä – tunnistaisitko kuvista?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lady Gaga herättää usein huomiota ulkoisella olemuksellaan, sillä tähti on harvinainen näky julkisuudessa ilman peruukkeja, vahvaa meikkiä ja toinen toistaan erikoisempia vaatekokonaisuuksia. Viime aikoina laulajatar on kuitenkin ollut ainakin Instagram-kuvissaan tavanomaista luonnollisemman näköinen.

Kuva, jonka @ladygaga julkaisi

Lady Gaga jakoi Instagram-tilillään selfie-otoksia, joissa hän poseeraa sängyssään ilman meikkejä tai muita ehostuksia. Viime aikoina hieman vähemmän julkisuudessa esiintynyt laulajatar on lisännyt palveluun myös kuvia, joissa hän on innostunut terveistä elämäntavoista kuntoilun merkeissä.

Gagan ulkoinen tyyli on perinteisesti kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava. Laulajatar nähtiin taannoin keikistelemässä Pariisin hyytävillä kaduilla pelkissä alusvaatteissa ja New Yorkin kaduilla mahtailevaan ja peittävään turkikseen pukeutuneena. Supertähden yllä on nähty aiemmin myös muun muassa pekonista tehty asu ja Muppettien Kermit-sammakoista koottu asukokonaisuus.

Kuva, jonka @ladygaga julkaisi

Kuva, jonka @ladygaga julkaisi

Kuva, jonka @ladygaga julkaisi