Huijaripoliisi pysäytti autoilijat ja varasti kuskien henkilöllisyydet

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Australialainen mies pysäyttelee autoilijoita Sydneyssa ja varastaa henkilöllisyyksiä. Huijari oli onnistunut viikonlopun aikana tekemään tuhojaan jo kahden varastetun henkilöllisyyden avulla. Hän oli pysäyttänyt autolla matkassa olevan 49-vuotiaan Sharon McKegneyn.

McKegney on kertonut The Daily Telegraph -lehdelle, että poliisina esiintynyt mies oli puhalluttanut hänet ja pyytänyt hänen henkilöllisyystodistustaan. Poliisi oli lukenut ajokortin tietoja radioonsa, josta oli kuulunut sen jälkeen naisen ääni, joka kertoi ajokortin olevan kelvoton.

Tapahtuneesta järkyttyneenä McKegney poistui paikalta ilman ajokorttiaan. Nainen oli mennyt seuraavana päivänä poliisilaitokselle selvittämään asiaa ja sai kauhukseen kuulla, että häntä olikin huijattu. Mies oli ehtinyt käydä hankkimassa naisen nimiin jo iPad-tabletin ja iPhone 6 -älypuhelimen. Poliisiksi pukeutunutta miestä ei ole vielä toistaiseksi saatu kiinni.