Supertähti Demis Roussos on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu kreikkalainen laulajatähti Demis Roussos on menehtynyt 68-vuotiaana. 70-luvulla supertähdeksi noussut taiteilija kuoli Ateenassa sijaitsevassa sairaalassa viikonloppuna. Suomessakin konsertoinut Roussos myi menestyksekkäällä urallaan yli 60 miljoonaa albumia.

Demis Roussos, oikealta nimeltään Artemios Ventouris Roussos, ei yleisestä luulosta huolimatta ollut kreikkalaissyntyinen, sillä hän syntyi Egyptissä kreikkalais-italialaiseen perheeseen, joka palasi myöhemmin takaisin Kreikkaan. Siellä hän aloitti menestyksekkään laulajauransa.

Useiden bändikokeilujen jälkeen Roussos aloitti soolouransa vuonna 1971. Hän taisteli lähes koko aikuiselämänsä merkittävän ylipainon kanssa. Laulajan kuolemasta uutisoi tänään YLE.