Suomeen uusi Viskipuolue holhousta vastaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat viime aikoina saaneet tyrmistyä kerta toisensa jälkeen kokoomusvetoisen hallituksen lisätessä kansalaisten holhousta merkittävästi laeilla, lakimuutoksilla, säännöillä ja määräyksillä. Nyt Suomeen on perustettu uusi Viskipuolue holhousta vastaan.

Viskipuolueen verkkosivuilla kerrotaan, että puolue merkittiin yhdistysrekisteriin torstaina ja parhaillaan se kerää kannattajakortteja. Niitä tarvitaan 5.000 kappaletta, jotta yhdistys voidaan rekisteröidä puolueeksi. Kevään eduskuntavaaleihin puolue ei kuitenkaan tällä tietoa ehdi.

– Kansallinen Viskipuolue on tietoon ja järkeen perustuvaa päätöksentekoa sekä vapausaatetta ajava poliittinen yhdistys. Vastustamme turhaa sääntelyä ja holhousta. Yhdistyksen rekisteröinnissä on kestänyt Viskipuolueesta riippumattomista syistä kuitenkin niin kauan, ettemme ehdi puoluerekisteriin ennen vaaleja, yhdistys kertoo verkkosivuillaan.

Viskipuolue osallistuu kuitenkin eduskuntavaaleihin valitsijayhdistysten avulla tai sitoutumattomina ehdokkaina olemassaolevien puolueiden listoilta. Yhdistys hakee parhaillaan verkossa myös ehdokkaita eduskuntavaaleihin.