Erikoinen pelastusoperaatio – robotti-imuri tarttui naisen hiuksiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Eteläkorealainen pelastuslaitos sai erikoisen tehtävän hoitaakseen. 52-vuotias nainen oli nukahtanut lattialle ja robotti-imuri oli imaissut naisen hiukset sisäänsä. Nainen onnistui sammuttamaan imurin, mutta ei saanut irroitettua laitetta hiuksistaan.

Palomiehet saapuivat paikalle auttamaan pinteeseen joutunutta naista. Yksi palomiehistä räpsäisi kuvan muistoksi erikoisesta operaatiosta. Kuva päätyi lopulta nettiin ja se levisi sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin eteenpäin.

The Guardian -lehden mukaan mustelmia lukuun ottamatta nainen selviytyi tapauksesta ilman vammoja. Monet ovat vitsailleet tapauksen olevan selvä merkki robottien hyökkäämisestä ja valtaannoususta. Naiselle tapaus oli hyvä muistutus, että robotin siivousalueella kannattaa olla varovainen.