Tässä se on! Keskustan kohuttu keppanapaperi löytyy yhä verkosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Stara pudotti kuluvan viikon maanantaina poliittisen uutispommin, kun kerroimme Keskustan haluavan siirtää keskioluen Alkoon ja sallia kaupoissa korkeintaan 3,7 tilavuusprosentin juomat. Sittemmin Keskusta on kuitenkin yllättäen kiistänyt itse julkaisemansa tiedot, joten tilanne on ollut poikkeuksellisen ristiriitainen.

Eilen julkaistussa Vihreä Lanka -lehden haastattelussa Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen nimittäin kiisti yksiselitteisesti, että keskioluen siirtäminen Alkoon olisi koskaan ollut puolueen tavoitteena.

Vihreä Lanka: Onko keskustan tavoite edelleen saada 3,7 prosentin raja oluen ruokakauppamyyntiin?

Kimmo Tiilikainen: Se ei ole koskaan ollut edes puolueen tavoite. Tässä on sekä hallituksen että opposition että muiden taholta vuosien varrella heitetty ehdotuksia. Se ei puolueen tavoitteisiin saakka koskaan noussut. Vuonna 2013 käytiin keskusteluja. Se ei ole koskaan ollut meidän tavoitelistalla saakka.

Keskusta poisti Staran löytämän asiakirjan linkit verkkosivuiltaan asiasta nousseen kohun jälkeen. Nyt on kuitenkin paljastunut, että tiedosto on yhä edelleen tätä kirjoitettaessa puolueen verkkosivuilla linkkien poistosta huolimatta. Avaa PDF-tiedosto tästä tai katso otteet artikkelin lopusta.

Asiakirja osoittaa aivan muuta kuin mitä puolue on viime päivinä julkisuudessa esittänyt. Asiakirja on ensinnäkin otsikoitu ”Keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle”, ja sen sivulla 4. todetaan seuraavaa.

Alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn kannalta tehokkain yksittäinen keino on Alkon ulkopuolisessa vähittäismyynnissä myytävien tuotteiden alkoholiprosentin rajoittaminen. Siksi haluamme rajoittaa päivittäistavarakauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyynnissä myytävien alkoholijuomien enimmäisalkoholirajaa 3,7 prosenttiin.

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vahvisti maanantaina Uuden Suomen haastattelussa, että oluen siirtäminen kaupoista Alkoon kuuluu puolueen tavoitteisiin. Tiistaina Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kuitenkin kiirehti kiistämään sekä Laanisen että puolueen julkaiseman asiakirjan tiedot asiasta syntyneen kohun vuoksi. Toisin sanoen puolueen kaikkien saataville julkaisema asiakirja osoittaa aivan muuta kuin mitä puolue on asiakirjasta syntyneen kohun jälkeen kertonut.

Keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle
Keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle
Keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle
Keskustan tavoitteet alkoholipolitiikan kokonaisuudistukselle