Beyonce perusti vegaanisen ruokapalvelun – kotiinkuljetuksella

Viihdeuutiset · Annika Kela

Beyonce kehottaa parhaillaan kaikkia amerikkalaisia noudattamaan hänen 22 Days Nutrition -nimeä kantavaa puhdistavaa ruokavaliotaan, jossa kasviperäiset ruoat ja pikkupurtavat toimitetaan suoraan tilaajan kotiovelle.

Beyonce kehitteli palvelun yhdessä henkilökohtaisen kunto-ohjaajansa Marcos Borgesin kanssa sen jälkeen, kun tähti kokeili miehensä Jay Z:n kanssa vuonna 2013 ensimmäistä kertaa täysin vegaanista dieettiä ja rakastui siihen kerta heitolla. NME-lehti kertoo Beyoncen kommentoineen, miten innoissaan hän on saadessaan olla mukana palvelun kehittämisessä Marcosin kanssa.

22 päivää kestävä ohjelma perustuu siihen, että ihmisten tapojen muuttamiseen sanotaan menevän 21 päivää. Kun tätä dieettiä siis kokeilee 22 päivää ruokailutottumusten tulisi tutkimusten mukaan muuttua. Kotiinkuljetettavien aterioiden hinta on kahdeksasta eurosta viiteentoista euroon. Beyonce on kertonut haluavansa helpottaa kasviperäisen dieetin kokeilemista ja tuoda sen yksinkertaisesti kaikkien ihmisten käsien ulottuville.