Fifty Shades of Grey -elokuvan tähdet alastonkuvissa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Fifty Shades of Grey -kirjaan perustuvan elokuvan näyttelijätähdet Jamie Dornan ja Dakota Johnson ovat olleet melko sensuaalisissa yhteiskuvissa, jotka on julkaistu lehtiartikkelin yhteydessä. Kuvat antavat katsojan odottaa elokuvalta melko seksikkäitä kohtauksia ja paljon paljasta pintaa.

Elokuvan ohjaaja Samuel Taylor Johnson on ottanut Dornanista ja Johnsonista kuvia kesken ottojen. Kuvat on julkaistu W Magazine -lehdessä, josta innoissaan elokuvaa odottelevat fanit saavat jälleen hieman esimakua tulevasta. Kuvien perusteella elokuvan kohtaukset vastaavat kirjan intiimejä tapahtumia, mutta kriitikot ovat tyrmänneet elokuvan jo liian laimeaksi ennen kuin se on ehtinyt elokuvateattereihin kaiken kansan nähtäväksi.

Fifty Shades of Grey -elokuva saa Suomessa ensi-iltansa 13. helmikuuta, mikä sattuu olemaan perjantai. Ensi-ilta osuu siis kansainvälisesti tunnettuun huonon onnen päivään ja elokuva onkin saanut ennakkonäytöksessä käyneiltä kritiikeiltä jo murskatuomion. Lehdessä julkaistut still-kuvat onnistuvat huonoista arvosteluista huolimatta herättämään kiinnostusta.