PIzzakuskin karmaiseva moka – levitti supertähden salaista puhelinnumeroa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Naisräppäri Iggy Azalea on ollut yksi kuluvan vuoden kovimmista nousijoista naispopparien saralla. Hänet on nähty usein myös ulkomusiikillisissa otsikoissa. Nyt artisti on joutunut todella nolon mokan kohteeksi, kun pizzakuski ryhtyi levittämään hänen salaista puhelinnumeroaan.

Iggy oli tilannut pizzaa Papa Johns Pizzasta ja tilauksen yhteydessä antanut myös salaisen puhelinnumeronsa. Pizzakuski huomasi asiakkaan olevan supertähti ja ryhtyi vastoin sääntöjä levittämään numeroa ystävilleen. Pian Azalea alkoi saada tekstiviestejä tuntemattomilta ihmisiltä, ja eräs viestittelijä kertoi saaneensa numeron pizzakuski-veljeltään.

Luonnollisesti Iggy raivostui pizzakuskin anteeksiantamattoman typerästä tempusta. Hän uhasi haastaa yrityksen oikeuteen.

Tähtönen seurusteli vuonna 2012 räppäri A$AP Rockyn kanssa, ja tatuoi sormiinsa sanat Live, Love, A$VP. Taannoisen eron jälkeen hän aikoo poistattaa tatuoinnin kokonaan, ja kivulias projekti vaatii useamman toimenpiteen. Tapaus on hyvä muistutus siitä, että on syytä harkita tarkkaan kannattaako seurustelukumppanin nimeä tatuoida itseensä. Azalea on suunnitellut menevänsä naimisiin nykyisen poikaystävänsä NBA-tähti Nick Youngin kanssa.