Kännitempauksella ikävä loppu – puolialaston jumiutui ilmastointikanavaan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Venäjällä Barnaulissa on suoritettu erikoinen pelastusoperaatio. Lähes ilkosillaan oleva humalainen mies oli jäänyt jumiin ilmastointikanavaan ja miehen pelastamiseksi oli tehtävä reikä seinään. Pelastuslaitos on kuvannut operaatiosta videon ja julkaissut sen netissä.

Kun pelastajat saivat louhittua seinään reiän, huomasivat he, että reiästä pilkisti humalaisen miehen paljas takapuoli. Videota kuvannut henkilö ei kyennyt pidättelemään nauruaan. Kiusalliseen tilanteeseen joutunut mies ei onneksi ollut hengenvaarassa.

Operaation vetäjä Vladimir Prisyazhnykh kertoi, että ilmastointikanavan halkaisija on noin 40 senttimetriä, joten ei ollut ihme, että mies oli jäänyt jumiin. Metro-lehden mukaan humalainen oli yrittänyt päästä kanavan kautta toiseen asuntoon.

Mies oli haistanut herkullisen keiton tuoksun ja lähtenyt hajua kohti ajattelematta kanavassa liikkumista sen enempää. Hänet onnistuttiin lopulta pelastamaan ilmastointikanavasta, mutta ei ole selvillä saiko mies ikinä tavoittelemaansa keittoa.