Sydäntäsärkevä video – tukehtumaisillaan ollut hylje pelastettiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Shetlannin rannikolla hylje oli takertunut kiinni laittomiin kalastusverkkoihin. Verkko oli kietoutunut eläimen kaulan ympärille ja aiheuttanut sille hengenvaaran. Hätääntynyt hylje oli hakeutunut viimeisillä voimillaan rannalle haukkomaan henkeään.

Onneksi paikalle oli sattunut sivullisia, jotka huomasivat eläimen olevan hädässä. Tukehtumaisillaan ollut hylje oli vapautettava mahdollisimman ripeästi. Yksi pelastajista kuvasi videolle dramaattisen näyn hylkeestä, jolla on vaikeuksia hengittää.

Yhteisvoimin hylkeen ympärille kerääntyneet pelastajat saivat verkot katkaistua ja poistettua hylkeen kaulan ympäriltä. Videolle on taltioitunut lohduttava näky vapautumisestaan ilahtuneesta hylkeestä, joka riensi vauhdilla veteen.

Vaikka hylkeen kaulan ympärillä olevat haavat näyttivät syviltä, vaikutti siltä, että hylje tulee selviytymään luonnossa. Kun hylje pääsi pulahtamaan veteen, se kääntyi katsomaan takaisin rannalle, jossa sen pelastajat olivat. Voisi luulla, että katseellaan hylje halusi osoittaa kiitollisuutensa.

Eläintensuojeluviranomaiset ovat pitäneet kyseistä yksilöä onnekkaana, sillä vain harvoin verkkoihin takertunut hylje selviää koettelemuksesta hengissä, Daily Mail -lehti uutisoi. Rannikolla liikkuvia kehoitetaan ilmoittamaan laittomista kalanpyyntiansoista, jotta ne saataisiin poistettua käytöstä.