Taapero lauloi kansallislaulun – sulatti jokaisen sydämen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Urheilutapahtumissa lauletaan usein kansallislaulu, joka herkistää pelaajat ja yleisön. Kansallislaulu lauletaan usein jonkin kuuluisan laulajan johdolla ja Yhdysvalloissa kansallislauluja ovat esittäneet kaikki isoimmat laulajatähdet.

Nyt eräs kaksivuotias pikkupoika on laulanut kansallislaulun ja esitys on mitä hellyttävin. Videolla kaksivuotias Trent Harris laulaa Southern Regionalin koulun koripallopelissä, jossa kyseisen koulun joukkue pelasi Pinelands Regional -koulun joukkuetta vastaan.

Kaikki hiljenivät, kun Harris alkoi laulamaan. Poika veti Yhdysvaltojen Star Spangled Banner -nimisen kansallislaulun todella suloisesti, vaikka kaikista sanoista ei välttämättä saanutkaan selvää.

Harris mumisi osan sanoista, mutta ainakin hän muisti koko laulun. Poikansa esityksen YouTube-kanavalleen ladannut pojan äiti Jessica Harris kertoo tämän olevan poikansa ensimmäinen esiintyminen eikä äiti voisi olla ylpeämpi pikkuisestaan.