Koira oli 10 päivää poissa kotoa – kissa riemuitsi jälleennäkemisestä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Perheen koira oli ollut poissa kotoa 10 päivän ajan. Lemmikinomistaja oli huomannut, että koko sen ajan kissa oli etsiskellyt leikkikaveriaan ja odottanut sen palaavan kotiin. Kissa oli selvästikin kiintynyt koirakaveriinsa ja ikävöi sitä.

Kun koira vihdoin palasi kotiin, oli kissan riemu vertaansa vailla. Omistaja on kuvannut videolle kissansa reaktion, kun hännänheiluttaja palasi takaisin kotiin. Kissa hyökkäsi halaamaan koiraa ja alkoi nuolla sen niskaa äänehdellen innokkaasti.

Koira vaikutti olevan hämillään saamastaan vastaanotosta. Keskenään nahistelevat kaverukset vaikuttivat olevan toistensa ylimmät ystävykset. Kissa oli riemuissaan saadessaan ystävänsä takaisin kotiin. Jopa niin riemuissaan, että se ei meinannut päästää koirasta irti ollenkaan.