Kissanomistajille tuttu herätys – pörröinen herätyskello

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikit saavat nukkua koska tahansa eivät ne käy poliisikoiria lukuunottamatta töissä. Jos käyvät niin työpaikallakin lemmikkien torkkuminen on sallittua aina taukojen aikana. Lemmikit eivät välttämättä sen vuoksi pysty ymmärtämään ihmisten pitkiä yöunia.

Videolla kissat yrittävät saada omistajiaan heräämään todella herttaisilla tavoilla. Kissat silittävät omistajia, puskevat, tönivät tassuillaan ja koskettavat nukkuvien omistajiensa nenänpäätä. Yksi kissa aloittaa aamun railakkaasti hyppimällä sängyssä miehen päällä ja aloittamalla yhteisen leikin jo ennen kuin mies ehtii kunnolla heräämään.

Eräs kissa auttaa miestä aamutoimissaan ja omistaja saa herätä siihen, kun kissa pesee hänen hiuksiaan. Kerroimme aiemmin isosta siperianhuskysta, joka herätti isäntänsä isosta koostaan huolimatta todella lempeästi silittelemällä sitä. Toinen koira käyttikin vähän rajumpia otteita vetämällä omistajansa peiton hänen päältään pois.

Koirat pääsevät yleensä omistajansa herättyä heti ulos, jonka vuoksi hädän hetkellä omistaja täytyy saada hereille vaikka herätyskellossa olisikin vielä aikaa jäljellä. Herättelevät kissat kuitenkin kaipaavat vain omistajiensa huomiota, seuraa ja jossain tapauksissa ruokaa.