Voiko söötimpää olla? Kuorsaava jyrsijä sulattanut miljoonien sydämet

Viihdeuutiset · Annika Kela

Metsässä vaeltaneet retkeilijät olivat huomanneet puun juurella pienen rauhaa rakastavan jyrsijän. Pian retkeilijät tajusivat, että kyseessä on unikeko. Vaikka monelle unikeko tarkoittaa unesta nauttivaa nukkujaa, oli tässä tapauksessa kyseessä pieni hiirilaji.

Unikeoille on ominaista hyvät nukkumisen lahjat, sillä kyseinen hiirilaji nukkuu kolme neljäsosaa elämästään. Kun retkeilijät ottivat pienen hiirulaisen käteensä, alkoi se pian nauttia olostaan niin paljon, että se nukahti.

Retkeilijöiden hämmästykseksi hiirulainen vaipui niin sikeään uneen, että se alkoi kuorsata. Hiiren kuorsaus on kerrassaan riemastuttavan kuuloista. Unikeon seurasta ilahtuneet retkeilijät päättivät julkaista havainnostaan kuvatun videon netissä. Unikeon kuorsaus kuulostaa pitkälti siltä, miltä ihmis-unikekojenkin kuorsaus kuulostaa.