Mies oli poissa kotoa kaksi vuotta – koira sekosi kotiinpaluusta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Mormonikirkon lähetystyötä tehnyt mies oli palannut kotiin kahden vuoden matkaamisen jälkeen. Kaikki muut perheenjäsenet olivat tietoisia hänen kotiinpaluustaan, paitsi perheen koira. Kun ovikello soi, ei koira osannut arvata, kuka sen takana olisi.

Kun koiralle paljastui totuus, meni se sekaisin jälleennäkemisen riemusta. Hännänheiluttaja alkoi ulvoa ja ulista kuin se itkisi onnesta. Ei ollut epäselvää, keneltä perheenjäseneltä mies sai kaikista näyttävimmän ja ilahduttavimman vastaanoton.

Kahden vuoden ajan koira oli oli ihmetellyt, missä mies oli ollut ja nyt heidän tiensä kohtasivat jälleen iloisin seurauksin. Kotiinpaluusta kuvattu video on julkaistu netissä ja se on kerrassaan hellyttävää katsottavaa.