Järkyttävä onnettomuus elokuvan kuvauksissa – kuvaaja kuoli junan alle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Tunnetun yhdysvaltalaismuusikon Gregg Allmanin elämään perustuvan Midnight Rider -elokuvan kuvauksissa tapahtui traaginen onnettomuus. Yksi kuvausryhmän jäsenistä jäi junan alle. Onnettomuus sattui helmikuussa 2014 ja nyt tapauksesta on julkaistu järkyttävää kuvamateriaalia.

Kuvausryhmä oli junaraiteilla kuvaamassa yhtä elokuvan kohtauksista. Aktiivisesti käytössä olleen raiteen käyttämiseen ei oltu hankittu junayhtiöiltä tarvittavia lupia. Lavasteet oli siitä huolimatta levitetty pitkin rautatiesiltaa ja näyttelijät olivat asettuneet paikoilleen.

Kuuluisa näyttelijä William Hurt esitti elokuvassa pääosaa. Kuvauspaikalla oli myös toinen elokuvan näyttelijöistä Wyatt Russell, joka on näyttelijäkuuluisuuksien Kurt Russellin ja Goldie Hawnin poika.

Kesken kuvausten ryhmä näki kaukana horisontissa huolestuttavan näyn. Juna alkoi lähestyä kuvauspaikkaa. Paniikinomaisesti ryhmän jäsenet alkoivat raahata lavasteita ja kuvauskalustoa pois raiteilta. Kuvausryhmän järkytykseksi yksi jäsenistä ei ehtinyt junan alta pois. Sarah Elizabeth Jones kuoli välittömästi jäätyään junan alle.

Elokuvan ohjaaja ja tuottaja joutuivat vastuuseen tapahtuneesta. Tuomioistuin katsoi, että elokuvan tekemiseen osallistuneiden henkilöiden turvallisuus oli heidän vastuullaan. Ohjaaja ja tuottaja eivät kiistäneet syyllisyyttään. Tapauksen johdosta elokuvayhtiöiden turvallisuusvaatimuksia on kiristetty.

Uusimmat