Yllättävä näky liikenteessä – sivullinen teki päivän hyvän työn

Viihdeuutiset · Annika Kela

Liikennevaloihin saapuneen ajoneuvon kojelautakameraan on tallentunut piristävä näky. Sivullinen oli päättänyt auttaa valoihin pysähtynyttä autoilijaa putsaamalla lumet kuskin näkökentän edestä. Miehen tempaus on saanut positiivisen reaktion aikaan sosiaalisessa mediassa.

Punaisissa valoissa odottelevan auton takaikkuna oli paksun lumikerroksen peittämä ja se tarkoitti sitä, että kuljettaja ei nähnyt taakseen muuten kuin sivupeilien avulla. Sen sijaan, että joku olisi mennyt huomauttamaan kuljettajalle asiasta ja vaikuttanut negatiiviselta, oli eräs reipas sivullinen päättänyt tarttua itse tuumasta toimeen.

Iloisesta tempauksesta jäi varmasti myös kuljettajalle hyvä mieli ja ensi kerralla hän muistaa puhdistaa myös auton takaikkunan. Avuliaalla toimenpiteellä mies teki päivän hyvän työn ja paransi samalla liikenneturvallisuutta. Miehen tempauksesta kuvattu video on julkaistu netissä ja ihmiset ovat olleet miehen avunannosta ilahtuneita.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.