Koira luulee oksia kepeiksi – sekoaa puiden lähettyvillä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Mies oli lähtenyt ulkoiluttamaan veljensä koiraa. Hän oli ystävällisesti suostunut hoitamaan rakasta lemmikkiä, sillä välin kun omistaja oli matkoilla. Veli oli kertonut miehelle, että koiralla saattaa esiintyä lievää kiinnostusta puiden oksiin, mutta hän ei tiennyt kuinka suuresta kiinnostuksesta oli kyse.

Kun mies pääsi puistoon, alkoi hän heitellä koiralle palloa. Yllättäen pallo ei kiinnostanutkaan koiraa vaan se hullaantui puistossa kasvavasta puusta. Riemastunut koira yritti kiivetä puuta pitkin. Miehelle selvisi, että koiralla oli todellinen pakkomielle puun oksiin.

Koiranulkoilutustuokiosta on kuvattu hulvaton video, joka on julkaistu netissä. Videolta käy ilmi, että koira ei kuuntele hoitajaansa, vaan se on täysin lumoutunut ja keskittynyt puussa roikkumiseen. Villintynyt karvakuono selvästi rakastaa keppileikkejä, jopa niin paljon, että se on valmis kiipeämään puuhun saadakseen kepin suuhunsa.

Uusimmat