Uskomaton näky! Kaksivuotias DJ pesee monet ammattilaiset

Viihdeuutiset · Stara.fi

DJ-ammatin arvostus on muuttunut dramaattisesti vuosikymmenten varrella, sillä nyt menossa olevan kaltainen nousukausi koettiin viimeksi 1990-luvun alussa, kunnes arvostus vajosi Suomessa pohjamutiin 2000-luvun alkupuolella. Nyt DJ-tähdet ovat suurempia kuin koskaan aiemmin.

Maailman parhaat DJ-tähdet pesevät nykyisin ansioissaan mennen tullen poptähdet, sillä yhdestä keikasta voidaan maksaa jopa satojatuhansia euroja. Ei siis ihme, että myös lapset ovat kiinnostuneita alasta. Nyt verkossa ällistyttää kuitenkin kertakaikkiaan uskomaton video, jossa kaksivuotias pikkupoika soittaa musiikkia kuin vanha tekijä.

DJ-ammattilaisetkin joutuvat ihmettelemään miten taapero voi osata käyttää mikserin säätöjä näinkin hyvin. Monet kokeneet DJ-ammattilaisetkaan eivät hallitse laitteita yhtä hyvin. Todennäköisesti myös Vuoden nais-DJ -tittelin taannoin saanut Paris Hilton jää kauas taakse.