Metsäpalo saartoi koirat – emo pelasti pennut nerokkaalla tavalla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Rohkea koiraemo Blacky on onnistunut pelastamaan yhdeksän pentuaan roihuavalta metsäpalolta Chilessä. Tulipalo oli saartanut koirat ja epätoivo valtasi emon. Lopulta se alkoi kaivaa maahan syvää kuoppaa, johon se piilottaisi pennut turvaan tulelta.

Koiraemo oli toiminut vakavassa tilanteessa esimerkillisellä tavalla ja lopulta koko koiraperhe selvisi tulipalosta ehjin nahoin. Pelastuslaitos oli saanut ilmoituksen tulen keskelle jääneestä koirapesueesta ja palomiehet ryhtyivät pelastustoimiin.

Koiran kaivamasta kuopasta nostettiin yksitellen yhdeksän pentua, joista kaikki voivat olosuhteisiin nähden hyvin. Myös emo selvisi palosta säikähdyksellä. Paikallinen Telemundo 51 -uutiskanava kuvasi pelastusoperaation videolle ja kertoi koiran tarinasta lähetyksessään. Koiraemo oli silminnähden huojentunut siitä, että se ja pennut selvisivät pelottavasta koettelemuksesta hengissä.



Uusimmat