Joki värjättiin vihreäksi Pyhän Patrickin päiväksi – näin värjäys tapahtui

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuosittain 17. maaliskuuta vietettävä Pyhän Patrickin päivä, eli Saint Patrick’s Day, on Irlannin kansallispäivä. Pyhän Patrickin päivää vietetään erityisesti Yhdysvalloissa runsaan alkoholin käytön merkeissä, ja sitä myötä päivää on alettu juhlistamaan myös lukuisissa suomalaisissa baareissa.

Yhdysvaltojen Chicagossa sijaitseva Chicago River -joki on jo 50 vuoden ajan värjätty Pyhän Patrickin päivän kunniaksi vihreäksi. Tuoreella timelapse-videolla nähdään, miltä joen värjääminen näytti tänä vuonna.

Vihreä väri liittyy kolmiapilaan, sillä tarinan mukaan Pyhä Patrick opetti irlantilaisille pakanoille kristinuskon kolminaisuusoppia apilanlehden avulla. Kristillisestä taustasta huolimatta monet viettävät juhlapäivää nykyään varsin maallisilla tavoilla, runsaan oluen ja viskin juomisen merkeissä.



Uusimmat