Kaksivuotias kuin supertähti – hurmurin karaoke-esitys ihastuttaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienet lapset nauttivat musiikista ja rytmistä yleensä jo vauvasta lähtien ja alkavat keinua sen tahtiin. Laulun hyräileminen voi olla helpompaa kuin puhuminen ja lallattelu saattaakin tulla joillekin lapsille ennen oikeita sanoja. Nyt eräs kaksivuotias pikkuhurmuri on opetellut esittämään Ed Sheeranin kappaleen.

Videolla islantilainen kaksivuotias Daniel Breki McCollough esittää Ed Sheeranin tunnetun hitin Thinking Out Loud. Danielilla on mikrofoni ja pieni sininen kitara, jonka kanssa hän tunnelmoi kappaleen tahtiin. Daniel osaa lähes kaikki kappaleen sanat ja pysyy melodian mukana uskomattoman hyvin näin pieneksi pojaksi.

Kuulostaa siltä kuin Ed Sheeran itse olisi pojan kanssa soittamassa kappaletta, mutta mieslaulaja ja kitaransoittaja lapsen vieressä on Danielin äidin poikaystävä Heigar Ingi Amason. He kuvasivat yhdessä Danielista tämän videon, että pojan äiti saisi lähettää sen hänen Lontoossa asuvalle veljelleen, joka kaipaa siskonpoikaansa suuresti.