Toimittaja Timo Repo tukalassa tilanteessa: ”Lumivyöry meni todella läheltä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Miljoonat suomalaiset ovat nähneet ja kuulleet kuinka toimittaja Timo Repo on raportoinut pitkän uransa varrella televisiossa muun muassa Formula 1 -osakilpailuista ja popmaailman supertähdistä. Tänään Repo viettää syntymäpäiviään kuvaamalla Staraan Alpeilla-sarjaa Keski-Euroopan alppikohteissa.

– Synttärit vietetään tänään Kitzbuhelissä, jonne on tulossa suomalaisia tunnettuja alppisankareita, Timo Repo kertoi Staralle.

DJ-uransa vuonna 1985 Lahdessa aloittanut Repo päätyi myöhemmin paikallisradioon ja sieltä Radiomafiaan. Lopulta televisio vei miehen vuonna 1995, kun ovet MTV3-kanavalle aukesivat. Formuloiden ja poptähtien jälkeen Repo on tehnyt lukuisia eri ohjelmasarjoja televisioon. Edellä mainitun Alpeilla-sarjan lisäksi katsojille ovat tuttuja muun muassa Pallon viemää ja parhaillaan Starassakin esitettävä Sami Hedberg Goes to Golf -sarja.

Tavoitimme pitkän keilailu-uran tehneen synttärisankarin nyt Keski-Euroopasta ja tiedustelimme uran ikimuistoisinta juttukeikkaa.

– Ensimmäinen tapaaminen Madonnan kanssa Tukholmassa heti MTV Music Awardsien jälkeen. Minua oli peloteltu, että voisin lentää ulos haastattelusta, mutta viihdyttävää se oli ja lopulta jopa miellyttävää. Ensimmäisen haastatteluni tein 14-vuotiaana, kun tapasin Bonnie Tylerin Helsingissä. En osannut sanaakaan englantia, mutta tuli käsky mennä tekemään juttu, Timo Repo muistelee.

– Pari päivää sitten olimme kuvauksissa, kun lumivyöry meni todella läheltä. Päivä oli kova muutenkin, kun kolmen kilometrin korkeudessa tuuli lähes 32 metriä sekunnissa ja näkyvyys oli vain metrin. Hissiasemalla kuului jyrinää ja sitten pöllähti. Sitten henkilökunta tuli kysymään, että näimmekö lumivyöryn 10 metrin päässä.